Huh. Parin viikon pääsiäisloma on lopuillaan. Melkein kuukauteen en ole päivittänyt kuulumisia. Toisaalta hävettää, mutta toisaalta en jaksa märehtiä koko asiaa. Olen elänyt mun elämää täällä niin wholeheartedly kuin vaan pystyn, ja siitä oon onnellinen. Haluan kuitenkin nyt kertoa meidän hullusta seikkailusta Brysselistä Pariisin ja Amsterdamin kautta takaisin Brysseliin. Sara tuli tänne pari viikkoa sitten torstaina, ja lauantaina lähdettiin reissuun. Kuten jo alunperin aavistin, niin pelkästään tässä kombossa oli jo kaikki katastrofin ainekset. Kun vielä vahingossa mentiin väärälle juna-asemalle lähtöpäivänä ja myöhästyttiin meidän junasta, ei ollut itku kaukana. Onneksi meidän länsimaalaisista babyfaceista ja hysteriasta oli jotakin hyötyä ja saatiin 19 eurolla liput seuraavaan junaan, joka olisi todellisuudessa kustantanut 100 euroa. Matka alkoi ja junassa nauratti. Pariisissa yövyttiin eka yö ihan kivassa hotellissa Maraichersissa. Loput kolme yötä yövyttiin mun erasmus-kaverin ja hänen poikaystävänsä luona saman kadun varrella. Kolmantena päivänä eiffeltornin alla mustalaiset varastivat mun puhelimen. 4 tuntia poliisien kanssa ja päivä pilalla. Yritin kuitenkin pysyä positiivisena ja nauttia reissusta, vaikka se tuntui vähän vaikealta. Huoli mun henkilökohtaisista tiedoista mahdollisesti jonkun muun käsissä tuntui ajoittain ahdistavalta. Majoitus Amsterdamissa varmistui vasta päivää ennen siirtymistä. Airbnb:stä löytyi kuitenkin mukava tyttö joka vuokrasi meille supersuloisen asuntonsa kahdeksi yöksi. Damissa meillä oli vain kaksi yötä ja yksi kokonainen päivä, mikä oli molempien mielestä liian vähän. Ei hätää A'dam, mä palaan vielä! Saran vierailun lopuksi vietettiin vielä viikonloppu täällä Brysselissä. Reissun jälkeen tuntui niin hyvältä palata tänne, ja tunsin tulevani kotiin. Viikonloppu oli aivan hullun hauska, mutta kyllä eilen väsytti. Saran lähdön jälkeen en löytänyt mistään energiaa tehdä mitään. Mutta ei se haittaa, ensimmäistä kertaa varmaan koko huhtikuussa pyhitin kokonaisen päivän pelkälle olemiselle. Ai niin, ja puhelinasiakin on hoidettu kuntoon. Onneksi on matkavakuutus, josta sain rahat kolmessa päivässä. Lauantaina kävin jo ostamassa uuden puhelimen, ja osan kuvistakin sain iCloudin ansiosta takaisin, joten kaikki on ihan hyvin nyt. Kuvasaldo jäi ehkä vähän vajaaksi sen puhelinepisodin takia, mutta ehkä teki ihan hyvää vaihteeksi ikuistaa hetkiä pelkästään mun omaan päähän sen puhelimen ja instagrammin sijaan, heh..
Mulla on vaan niin paljon ajatuksia mun päässä, mutta en osaa pukea niitä sanoiksi. Aika on taas hiipinyt hiljaa ja yllättäen ollaan melkein huhtikuun lopussa. Yli puolenvälin. Onneksi on vielä huikeita juttuja edessä. Keskiviikkona yöreissu Leuveniin vol. 2, viikonloppuna huikeat jumbo-yhteissynttäribileet (minun mukaanlukien, hui!), vanhempien ja vielä muutamien kamujen vierailut, reissu Lissaboniin ja ehkä vielä jonnekkin muuallekkin jos vain aika ja rahat riittää. Tenttejä pitäisi varmaan pikkuhiljaa ruveta ajattelemaan, mutta kun elämä on niin kivaa kun ei stressa.. Nojoo, semmoista tällä erää. Katsotaan taas milloin seuraavan kerran palaan :-D Jos kuitenkin brysselijutut ja kuulumiset kiinnostaa, niin suosittelen seuraamaan instagramissa, mä löydyn sieltä nimellä auramalia. Cheers!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti