perjantai 14. maaliskuuta 2014

7 days of summer





















Ja niin mun eka vieras tuli ja meni! Oli ihanaa nähdä murua yli kuukauden jälkeen, ja vaikka viikko meni arvatenkin turhan nopeasti, niin kaikkea ehdittiin tehdä! Kierreltiin tietenkin kaupunkia, käytiin sarjakuvamuseossa, syötiin vohveleita ja ranskalaisia tietty, syötiin myös illallinen ulkona (mun eka kerta ravintolassa täällä, hyvä mä!), vietettiin paljon aikaa Brysselin ihanissa puistoissa, juhlittiin aamuun asti, shoppailtiin, käytiin sunnuntaimarkkinoilla ja tehtiin päiväreissu Antwerpeniin. Säät suosi ihan tajuttomilla kesäkeleillä! Parhaimmillaan lämpötila huiteli sunnuntaina +20 asteessa, kyllä muuten nautti! Vaikka ero pakotti hetkellisesti ottamaan askeleen taaksepäin, pari päivää jälkeenpäin alkaa tuntua jo normaalilta. Jirin lisäksi hyvästelin keskiiikkona myös ekan kotiinlähtevän Van Orley -ystävän, ja se sai mut ahdistumaan. Koko päivän kelasin vaan, että kohta me kaikki lähdetään, miten mä selviän hengissä kymmenien tärkeitten ihmisten hyvästelemisestä?? Ei sitä pidä ajatella. Onneksi oon vasta lukukauden alkupuoliskolla, ja niin paljon hyviä juttuja on vielä edessä! Pakottaa vaan ajattelemaan, että näistä jäljellä olevista 3,5 kuukaudesta on otettava ihan kaikki irti. Koska tätä aikaa ei saa takaisin. Nyt on perjantai, ja aion tehdä jotain kivaa! Aloitan syömällä lounaan. Peace & Love!

4 kommenttia:

  1. Oi ja voi miten ihania kuvia!! Voin vaan uskoa miten ihana oli omaa kultaa nähdä - itekin siitä täällä haaveillaan.. Nooh muutama kuukausi vielä. Ja sun asu on muuten täydellinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, hih! :) Kuukaudet menee nopeasti! Mun kannalta vähän liian nopeasti, hahah! Ja vitsit tuo asu tuntuikin ihan omalta :-)

      Poista
  2. hahhha en kestä ku jiri ja noi muut pojat näyttää ihan samalta xd ihanii kuvei<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haaahaha, nyt vasta itekkin tajusin että vähän joo :--D se on vaan se parta ja arskat mikä hämää ;)

      Poista