au revoir decembre

Vuorokauden päästä joulukuu 2013 muuttuu tammikuuksi 2014. Ihan hullua!!! Se tarkoittaa sitä, että lähtöön on tasan kuukausi aikaa. Mun kaveri totesi tänään, että mä otan ihmeen rauhallisesti koko vaihtoon lähtemisen. No, totuus on etten mä koskaan ymmärrä näitä juttuja ennenkuin ne tapahtuu. Ihan sama vaikka kuinka kauan olis aikaa valmistautua. Kyllä mä nään jo mielessäni miten itken mm koko lähtöä edeltävän päivän, matkan lentokentälle, lentomatkan, ja todennäköisesti sen ekan viikonlopun kohteessa. Vähintään. Onneks oon optimisti...

Tähän mennessä oon hoitanut matkavakuutuksen (melkein) kuntoon, alivuokralaiset meidän kaksioon, luottokortin, apurahan, lennot.. Lähes kaiken mikä vaan tulee ennen ulkomaille muuttamista hoitaa, paitsi se asunto. Huhhuh, meinaa pala alkaa nousta kurkkuun jos ei kohta ala tapahtua. Myöskin postin siirtäminen on vielä listalla, mutta en tiedä miten. Onko ainoa vaihtoehto postin edelleenlähettäminen, joka maksaa puolelta vuodelta 42e, vai voinko tehdä muuttoilmoituksen meidän porukoiden osoitteeseen..? Hehs, onko kellään kokemusta? Pakkaamista en jaksa edes vielä ajatella, sillä viimeset päivät oon kuluttanu sulloen meidän pienomaisuutta muuttolaatikoihin, jotka pitäis ylihuomenna taikoa jonnekin säilöön alivuokralaisten tieltä. Huomenna tauko tästä häsellyksestä ja uudenvuoden viettoon, vaikkakin koko "juhla" alkaa tuntua vanhemmiten ihan turhalta. Ensi vuonna tahdon olla jossain muilla mailla laskemassa viimeisiä sekunteja. Mut joka tapauksessa, bon nouvel an toverit! :--)

minä lähen

Tässä tämä nyt on, mun vaihtari-blogi. Ja itse lähtö, jota olen odottanut viime keväästä asti, on enää 47 päivän päässä. Huhhuh, vaatii aika paljon käsittää semmonen juttu että silmänräpäyksessä en ookkaan enää täällä, vaan muutan puoleksi vuodeksi toiselle puolen Eurooppaa. Ja fiilikset on tosi ristiriitaiset, ensimmäiset puoli vuotta kun tiesin lähdöstä, olin aivan innoissani, ja nyt tunne on muuttunut kevyeksi pakokauhuksi, mutta uskon sen olevan ihan normaalia. 

Voisin ehkä vähän avata mun ajatuksia koko tästä prosessista. Miksi mä lähden? Koska Suomi ei riitä. Ahdistun, jos joudun olemaan täällä liian kauan putkeen. Tykkään Suomesta, ja tämä on mun koti, mutta muualla on mahtavaa käydä, jotta sitäkin osaa arvostaa. Haluan tehdä tämän, lähteä mukavuusalueeltani ja kerätä kokemuksia. Olen aina halunnut lähteä opiskelijavaihtoon, tiesin sen jo nuorempana. Lukiossa se ei oikeastaan ollut vielä vaihtoehto, mutta varsinkin kun omiin opintoihin on vartavasten suunniteltu rako vaihdolle, oli täysin selvää tarttua tilaisuuteen. Jos en lähtisi, katuisin sitä varmasti myöhemmin elämässä. Ja jos mulla on vaihtoon liittyen ristiriitaisia tunteita, niin täytyy varmaan olla myös syy, miksi en lähtisi. Ja myönnänkin, että on. Jätän tänne paitsi perheeni ja ystäväni, myös poikaystäväni, mikä tulee olemaan suoraan sanottuna ihan perseestä. Olen luonteeltani melko läheisriippuvainen, ja eniten jännittää miten selviän yksin. Entä jos olen kamalan yksinäinen? Entä jos en mitään muuta teekkään kun itken läheisteni perään? En tietenkään usko näin tapahtuvan, sillä Erasmus-vaihto on kuulemani mukaan melkoista hullun myllyä, ainakin jos niin itse haluaa. Mutta pessimistinä pidän sitäkin vaihtoehtona.

Onneksi yli puolet meidän vuosikurssista hajaantuu kevääksi eri maihin. On ihanaa, etten olen ainoana lähdössä. Ollaan syksyn ajan yhdessä puhiskavereiden kanssa stressattu kaikista käytännön asioista ja suunniteltu yhteisiä reissuja. Se tuo kyllä huimasti lohtua. Tietäen, että eka kaveri on jo neljän tunnin junamatkan päässä, ja että en ole ainoa tässä tilanteessa. Hyvästejä inhoan, enkä tiedä haluanko niitä edes jättää. Olen kamala itkupilli. Joten varokaa, tämä blogi ei välttämättä tule olemaan aina yhtä ruusuilla tanssimista, vaan välillä tämä saattaa olla peiton alla murjottamista. Tervetuloa seuraamaan mun kevättä Brysselissä, hehheh :-)

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla