lauantai 17. toukokuuta 2014

London love

Hupsista, Lontoon reissusta onkin hujahtanut jo kaksi viikkoa. Piru vie miten rasittava tunne, elän elämäni (tavallaan) parasta ja jännittävintä aikaa, mutta se vilisee silmissä. Perhana. Onneks ajan kulumiseen auttaa se, että palaa välillä muistelemaan mitä kaikkee on ehtinyt jo tehdä, nähdä ja kokea. Ja kuusi viikkoa mulla on vielä edessä, jos vertaa että kuusi viikkoa sitten olin käymässä kotona niin huh, sehän on järjettömän pitkä aika! Edessä on vielä ainakin yksi ihan huikea reissu, mutta palataan nyt hetkeks vielä muistelemaan sitä edellistä!























Tämä ei ollut mun ensimmäinen, eikä toinenkaan kerta Lontoossa, mutta ehdottomasti antoisin vierailu! Oltiin liikkeellä aika jännällä kokoonpanolla, ja jännemmän siitä teki vielä se, että yövyttiin kahden joukoissa eri osoitteissa. Mun ja toisen pojan oli tarkoitus olla reissussa lauantaiyöstä keskiviikkoaamuun asti, mutta päätettiin jo ekana iltana vaihtaa bussiliput maanantain yöbussiin ja tulla päivää aikaisemmin takaisin. Kolme päivää Lontoossa oli mun mielestä ihan riittävästi tällaiseen väliin, Camden towniin olis ehkä voinut neljäntenä päivänä tutustua paremmin, mutta ompahan syy miksi vielä joskus palata!

Mun tärpit Lontooseen reissaavalle:

♥ Pyörät! Vuokrapyörän saa Lontoossa itselleen vuorokaudeksi kahdella (lue: 2:lla!!) punnalla! Vaikka kaikki muu olis tässä metropolissa kallista, niin pyöräily sitä ei ainakaan ole! Mikäli sää vielä sattuu suosimaan, niinkuin meiltä, niin ei ole parempaa tapaa exploorata miljöötä kuin kaksipyöräisellä.

♥ Camden Town. Ah, ah ja ah! Niiiiiin mun mesta!!! Harmittaa vähän, et suunnattiin tänne vasta viimeisenä päivänä, jolloin pyörävuokraa oli jäljellä vain pari tuntia. Olisin voinut jäädä sinne ikuisiksi ajoiksi shoppailemaan ja ihmettelemään omituisennäköisiä ohikulkijoita :--)

♥ Dormitorihostelli Rest Up London. Varattiin mahdollisimman halpa majapaikka, joka sattui olemaan vähän hämärällä puolella kaupunkia, mutta sen verran ison kadun varressa etten minä ainakaan tuntenut kertaakaan oloani turvattomaksi. Rest Up on rakennettu ilmeisesti jonkinlaiseen vanhaan kouluun. Tilat oli erittäin siistit ja modernit, palvelu erittäin ystävällistä ja yhteydet muualle kaupunkiin suhteellisen hyvät (ainoastaan 10 minuutin kävelymatka lähimmälle metropysäkille vähän ärsytti). Vaikka hostelli on varmasti enimmäkseen nuorten suosiossa, ei mua ainakaan häirinnyt minkäänlainen melu koko aikana. Kolmesta yöstä maksettiin reilu 60 euroa, eli mielestäni erittäin kohtuullinen Lontoon hintatasoon nähden!

♥ Hyde Park. Tämän tutkimiseen voisi myös kuluttaa päivän jos toisenkin. Tuli jotenkin ihanan retro fiilis kaikista niistä rullaluistelijoista ja polkuveneistä! Koko puisto oli yhteensä varmaan mun kotikaupungin kokoinen......

♥ The Monument. Mikäli halajaa nähdä halvalla kauniita maisemia kaupungin yllä, niin suosin mieluummin monumenttia kuin superkallista london eyeta, jota muutenkin ihastelen mieluummin etäältä! Monumentiin kiipeäminen maksoi opiskelijalle 2 puntaa, ja sieltä oli 360 asteen näkymät kaikkialle Lontooseen.

Jep. Mun piti opiskella tosissaan tänään, sen sijaan olen taas tehnyt kaikkea muuta. Kuunnellut mun uutta lemppari brysseliläisartistia Teme Tania, kirjoitellut mun Urban Outfittersistä ostettuun Listographyyn turhanpäiväisiä listoja, skypetellyt poikaystävän kanssa, jne. Nyt on kuitenkin lauantai-ilta.. yritän suostutella mun opiskeluhullut kaverit jonkinlaiseen sosiaaliseen kontaktiin, ja katon tätä esseiden kirjoittamista huomenna! Ois mulla vaikka mitä kuulumisia ihan täältä Brysselistäkin kerrottavana, mutta toiseen kertaan! Á bientôt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti