London love

Hupsista, Lontoon reissusta onkin hujahtanut jo kaksi viikkoa. Piru vie miten rasittava tunne, elän elämäni (tavallaan) parasta ja jännittävintä aikaa, mutta se vilisee silmissä. Perhana. Onneks ajan kulumiseen auttaa se, että palaa välillä muistelemaan mitä kaikkee on ehtinyt jo tehdä, nähdä ja kokea. Ja kuusi viikkoa mulla on vielä edessä, jos vertaa että kuusi viikkoa sitten olin käymässä kotona niin huh, sehän on järjettömän pitkä aika! Edessä on vielä ainakin yksi ihan huikea reissu, mutta palataan nyt hetkeks vielä muistelemaan sitä edellistä!

Tämä ei ollut mun ensimmäinen, eikä toinenkaan kerta Lontoossa, mutta ehdottomasti antoisin vierailu! Oltiin liikkeellä aika jännällä kokoonpanolla, ja jännemmän siitä teki vielä se, että yövyttiin kahden joukoissa eri osoitteissa. Mun ja toisen pojan oli tarkoitus olla reissussa lauantaiyöstä keskiviikkoaamuun asti, mutta päätettiin jo ekana iltana vaihtaa bussiliput maanantain yöbussiin ja tulla päivää aikaisemmin takaisin. Kolme päivää Lontoossa oli mun mielestä ihan riittävästi tällaiseen väliin, Camden towniin olis ehkä voinut neljäntenä päivänä tutustua paremmin, mutta ompahan syy miksi vielä joskus palata!

Mun tärpit Lontooseen reissaavalle:

♥ Pyörät! Vuokrapyörän saa Lontoossa itselleen vuorokaudeksi kahdella (lue: 2:lla!!) punnalla! Vaikka kaikki muu olis tässä metropolissa kallista, niin pyöräily sitä ei ainakaan ole! Mikäli sää vielä sattuu suosimaan, niinkuin meiltä, niin ei ole parempaa tapaa exploorata miljöötä kuin kaksipyöräisellä.

♥ Camden Town. Ah, ah ja ah! Niiiiiin mun mesta!!! Harmittaa vähän, et suunnattiin tänne vasta viimeisenä päivänä, jolloin pyörävuokraa oli jäljellä vain pari tuntia. Olisin voinut jäädä sinne ikuisiksi ajoiksi shoppailemaan ja ihmettelemään omituisennäköisiä ohikulkijoita :--)

♥ Dormitorihostelli Rest Up London. Varattiin mahdollisimman halpa majapaikka, joka sattui olemaan vähän hämärällä puolella kaupunkia, mutta sen verran ison kadun varressa etten minä ainakaan tuntenut kertaakaan oloani turvattomaksi. Rest Up on rakennettu ilmeisesti jonkinlaiseen vanhaan kouluun. Tilat oli erittäin siistit ja modernit, palvelu erittäin ystävällistä ja yhteydet muualle kaupunkiin suhteellisen hyvät (ainoastaan 10 minuutin kävelymatka lähimmälle metropysäkille vähän ärsytti). Vaikka hostelli on varmasti enimmäkseen nuorten suosiossa, ei mua ainakaan häirinnyt minkäänlainen melu koko aikana. Kolmesta yöstä maksettiin reilu 60 euroa, eli mielestäni erittäin kohtuullinen Lontoon hintatasoon nähden!

♥ Hyde Park. Tämän tutkimiseen voisi myös kuluttaa päivän jos toisenkin. Tuli jotenkin ihanan retro fiilis kaikista niistä rullaluistelijoista ja polkuveneistä! Koko puisto oli yhteensä varmaan mun kotikaupungin kokoinen......

♥ The Monument. Mikäli halajaa nähdä halvalla kauniita maisemia kaupungin yllä, niin suosin mieluummin monumenttia kuin superkallista london eyeta, jota muutenkin ihastelen mieluummin etäältä! Monumentiin kiipeäminen maksoi opiskelijalle 2 puntaa, ja sieltä oli 360 asteen näkymät kaikkialle Lontooseen.

Jep. Mun piti opiskella tosissaan tänään, sen sijaan olen taas tehnyt kaikkea muuta. Kuunnellut mun uutta lemppari brysseliläisartistia Teme Tania, kirjoitellut mun Urban Outfittersistä ostettuun Listographyyn turhanpäiväisiä listoja, skypetellyt poikaystävän kanssa, jne. Nyt on kuitenkin lauantai-ilta.. yritän suostutella mun opiskeluhullut kaverit jonkinlaiseen sosiaaliseen kontaktiin, ja katon tätä esseiden kirjoittamista huomenna! Ois mulla vaikka mitä kuulumisia ihan täältä Brysselistäkin kerrottavana, mutta toiseen kertaan! Á bientôt!

it's so easy in this blue, where everything is good

TÄSTÄ EI TUU MITÄÄN. Olen nyt kolmesti yrittänyt kasata mun ajatuksia tähän tyhjään valkoiseen laatikkoon, jossa kursori vilkuttaa odottavasti. Miten tämä nyt on näin vaikeaa? Purkaa mun ajatuksia siitä, millaista mun elämä täällä on. Sitä on vaikea selittää, mutta vielä vaikeampi varmasti ymmärtää. Hitto kuinka monesti oonkaan toivonut, että Dumbledoren ajatuseula olisi oikeasti olemassa, ja että mä voisin siirtää mun muistot sinne turvaan, ja viedä tärkeimmät ihmiset sinne ja näyttää mitä tää oikeesti on. Oon saanut aivan ihania uusia ystäviä, oon saanut kokea millaista on oikeasti kuulua johonkin todella tiiviiseen yhteisöön, mutta oon myös oppinut todella paljon itestäni. Täällä oleminen on ollut mulle yllättävän helppoa, mikä on ensimmäinen asia joka ihmetyttää mua itteeni. Maanantaina mä koin ensimmäisen huonon päivän koko täälläolon aikana. Se oli sellainen päivä, että kyyneleet meinasi tulvahtaa silmiin milloin mistäkin pienestä syystä tai ihan syyttäkin, enkä halunnut nähdä ketään tai tehdä mitään. Säikähdin tätä kokemusta aika kovasti. Miten mulla nyt muka täällä voi olla huono päivä? Täällä, missä elämä on niin mukavaa, että se tuntuu lähes naurettavalta. Tajusin kuitenkin, ettei jokaisen päivän täällä tarvitse olla yksisarvisia, sateenkaaria ja keijupölyä. Tajusin, että pelko mun riippumattomuudesta on ollut ihan turha. Juuri tuollaisena päivänä ymmärtää, mitä läheiset ihmiset merkitsee. Siinä, missä täällä kaverit yritti lähinnä pysyä poissa mun tieltä, kotona mut otetaan vastaan sellaisena kuin olen, huonoinakin päivinä. 

Ymmärrän, että mun täällä luomat ihmissuhteet ei oo oikeastaan kovin verrattavissa mun elämäni muihin ihmissuhteisiin. Me ollaan täällä todella erilaisia ihmisiä, joita yhdistää lähinnä yhteinen kokemus. 5 kuukautta saman katon alla, yksin mutta yhdessä, kaukana omalta mukavuusalueelta. Mulle tilanne on vielä aikalailla erilainen kuin muille, koska olen täällä tosiaan ainoa suomalainen. Oikeastaan kaikilla mun kavereilla on täällä joku, jonka kanssa jakaa kielen ja kansalaisuuden, mutta ei mulla. Onkin tässä tullut kartutettua jos jonkin verran espanjan ja italian sanastoa, hehheh.. Mutta ainoana suomalaisena oon ehkä joutunut vielä enemmän venyttämään omia rajojani. Täällä ei juurikaan ole sellaista asiaa kuin "yksityisyys" tai "oma tila", mitkä meille suomalaisille on aika itsestäänselviä asioita meidän kulttuurissa. Täällä pojatkin halailee yhtenään ja on ihan ok että kaikki pussailee toisiaan poskelle. Vietin myöskin ensimmäistä kertaa aikaa yksin, kun mun kämppis lähti muutamaksi päiväksi kotiin Barcelonaan viikko sitten. Kotisuomessa mulle on välillä välttämätöntä vaan olla itekseni kotona. Täällä oon ehkä sosialisoitunut hieman, ja myöskin kasvanut vähän mun ujoudesta, sillä mulla on enemmänkin tarve olla ihmisten seurassa, kuin kyhjöttää omassa huoneessa. 

Joten mun on hyvä olla täällä. Ehkä jotain kertoo sekin, että mun molemmat tähänastiset vieraat on rakastunut Van Orleyyn, ja tuntenut haikeutta ja kaipuuta palattuaan Suomeen. En halua edes ajatella, mitä mä tunnen sitten kun lähden. Rakastan niitä iltoja Van Orleyssa, kun piti lähteä ulos, mutta ei lähdettykkään kun ajettiin ostoskärryllä rallia pitkin käytäviä ja tanssittiin pöydillä. Rakastan niitä kollektiivisa dageneftereitä, rakastan yhteisiä illallisia tai leffailtoja joina lojutaan kasassa yhteisessä olohuoneessa. Mutta eihän elämä voi tietenkään ikuisesti olla tällaista. Siksi tää ehkä onkin just niin täydellistä. Väliaikaista. Täällä me eletään niinkuin jossain kuplassa, erillään muusta maailmasta, mutta lopulta me kaikki palataan kotiin missä elämä jatkuu. Nyt voi jo melkein laskea viikkoja. Ja nyt jos koskaan aika saisi hidastua, mutta ei. Viimeiset pari kuukautta tulee olemaan hektisiä, sen voin kertoa. 

Mulle selkeni tässä just pari päivää sitten, että mulla on oikeestaan vaan kaksi kunnollista tenttiä täällä, ja että luennot loppuukin jo ens viikolla, eikä sitä seuraavalla! Eli mulla tulee olemaan ihan hitosti lomaa, heheheeee! Tarkotuksena ois tosiaan väsätä postausta niistä opinnoistakin joskus, hmmm... Mutta myöhemmin, koska tänäyönä Lontooseen!

Ps. sitä selfieiden määrää mikä mun puhelimesta löytyy, lupaan tehdä vaihdon lopuksi kollaasin XD