Tässä tämä nyt on, mun vaihtari-blogi. Ja itse lähtö, jota olen odottanut viime keväästä asti, on enää 47 päivän päässä. Huhhuh, vaatii aika paljon käsittää semmonen juttu että silmänräpäyksessä en ookkaan enää täällä, vaan muutan puoleksi vuodeksi toiselle puolen Eurooppaa. Ja fiilikset on tosi ristiriitaiset, ensimmäiset puoli vuotta kun tiesin lähdöstä, olin aivan innoissani, ja nyt tunne on muuttunut kevyeksi pakokauhuksi, mutta uskon sen olevan ihan normaalia.
Voisin ehkä vähän avata mun ajatuksia koko tästä prosessista. Miksi mä lähden? Koska Suomi ei riitä. Ahdistun, jos joudun olemaan täällä liian kauan putkeen. Tykkään Suomesta, ja tämä on mun koti, mutta muualla on mahtavaa käydä, jotta sitäkin osaa arvostaa. Haluan tehdä tämän, lähteä mukavuusalueeltani ja kerätä kokemuksia. Olen aina halunnut lähteä opiskelijavaihtoon, tiesin sen jo nuorempana. Lukiossa se ei oikeastaan ollut vielä vaihtoehto, mutta varsinkin kun omiin opintoihin on vartavasten suunniteltu rako vaihdolle, oli täysin selvää tarttua tilaisuuteen. Jos en lähtisi, katuisin sitä varmasti myöhemmin elämässä. Ja jos mulla on vaihtoon liittyen ristiriitaisia tunteita, niin täytyy varmaan olla myös syy, miksi en lähtisi. Ja myönnänkin, että on. Jätän tänne paitsi perheeni ja ystäväni, myös poikaystäväni, mikä tulee olemaan suoraan sanottuna ihan perseestä. Olen luonteeltani melko läheisriippuvainen, ja eniten jännittää miten selviän yksin. Entä jos olen kamalan yksinäinen? Entä jos en mitään muuta teekkään kun itken läheisteni perään? En tietenkään usko näin tapahtuvan, sillä Erasmus-vaihto on kuulemani mukaan melkoista hullun myllyä, ainakin jos niin itse haluaa. Mutta pessimistinä pidän sitäkin vaihtoehtona.
Onneksi yli puolet meidän vuosikurssista hajaantuu kevääksi eri maihin. On ihanaa, etten olen ainoana lähdössä. Ollaan syksyn ajan yhdessä puhiskavereiden kanssa stressattu kaikista käytännön asioista ja suunniteltu yhteisiä reissuja. Se tuo kyllä huimasti lohtua. Tietäen, että eka kaveri on jo neljän tunnin junamatkan päässä, ja että en ole ainoa tässä tilanteessa. Hyvästejä inhoan, enkä tiedä haluanko niitä edes jättää. Olen kamala itkupilli. Joten varokaa, tämä blogi ei välttämättä tule olemaan aina yhtä ruusuilla tanssimista, vaan välillä tämä saattaa olla peiton alla murjottamista. Tervetuloa seuraamaan mun kevättä Brysselissä, hehheh :-)
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
jehuu! oon innoissani sun puolesta!
VastaaPoistajee! hihhih, kai minäkin alan kohta olla xD
Poistavoi että sua odottaa seikkailu! kevät hujahtaa loppujen lopuksi tosi tosi nopeesti, oon ihan varma siitä. tietty siihen mahtuu varmasti paljon ikävää, mutta musta se on tehnyt ainakin hurjasti vahvemman. ja se on upea fiilis, kun tajuaa, että on oikeesti pärjänny "yksin". ja kyllä musta on täällä tullut isänmaallisempi kuin ikinä suomessa, hah. mulla on neljä kuukautta hujahtanu brysselissä nyt ja en voi tajuta, että on jo joulu! en odota mitään yhtä paljon kuin sitä, että neljän yön päästä pääsen joululomaksi suomeen, mutta en mä kyllä vielä pystyis tätä brysselin elämääkään jättämään, joten olen kovin iloinen, että tänne kevääksi lennähdän takaisin. onks sulla jo kämppä tiedossa?
VastaaPoistatsemppiä lähtövalmisteluihin!
jee, ihanaa kuulla! :) Tiiän, että kevät tulee menemään ihan älytöntä vauhtia, ja varmasti tulee olemaan vaikeeta lähteä brysselistä kotiinkin, mutta onpahan täällä jotakin jonka luo palata :-D kämppää ei vielä ole, hehe.. rupeaa kohta ehkä vähän stressaamaan, mutta eiköhän sekin lopulta järjesty!
Poista